HALIHAUVAN KENNEL 

 

PENTUE ON SYNTYNYT 6.1.2012 (2 UROSTA JA 2 NARTTUA) !

 

Pentukyselyt puhelimitse, kiitos !  GSM 040-5277450

 

 

Kennel Halihauvan kasvattaa parsonrussellinterriereitä. Kennelimme on perustettu vuonna 2006 ja toimimme Espoon Laaksolahdessa. Vuonna 2003 meille tuli ensimmäinen parson, narttu Kuusiniityn Freesia "Viivi", joka on myös kennelimme kantanarttu. Perheeseemme kuuluu tällä hetkellä 1 narttu, Halihauvan Amanda "Enni". Olen jättänyt astutusoikeuden kahteen kasvattiurokseeni. Urokset käytettävissä jalostukseen.

 

Pyrimme kasvattamaan rodunomaisia, hyväluonteisia ja terveitä parsoneita niin harrastus- kuin seurakoiraksi. Koirien tulee olla sosiaalisia perhekoiria, joista tarvittaessa löytyy tarvittava temperamentti koekäyttöön ja harrastuksiin.

Kasvatustyömme on pienimuotoista kotikasvatusta, joten pentuja on tarjolla harvoin, noin 1 pentue vuodessa. Mitään kenneltiloja meillä ei ole, joten pennut kasvavat syntymästään saakka perheen keskellä osallistuen jokapäiväiseen elämään.

Pennut luovutetaan noin kahdeksan viikon iässä madotettuina, mikrosirulla varustettuina, rokotettuina ja eläinlääkärin tarkastamina, mistä saa aina todistuksen mukaan. Halihauvan kasvatit saavat aina mukaansa ”pentukansion”, johon olen kerännyt kirjalliset ohjeet pennun alkutaipaleelle ja myöhempäänkin elämään sekä rotutietoa. Ostaja saa myös mukaansa pentupaketin (sis. mm. ruokaa, lelun, pannan, hihnan, nameja ym.)

Kaikki jalostukseen käyttämämme koirat ovat silmä- ja polvitarkastettuja sekä terveeksi todettuja.

Toivoisin pennun ostajalta, että olisi tutustunut rotuun jo etukäteen, jotta tietäisi jotain tulevan koiran rodusta ja mitä se vaatii. (www.parsonrussellinterrierit.net)

 

 

Yhteystiedot:

Kennel Halihauvan                                                      

kasvattaja Kirsi Vikman

Laaksonpohjantie 15 C

02730  ESPOO

040-5277450

kvikman@gmail.com

 

 

 

 


©2012 Halihauvan kennel - suntuubi.com