HALIHAUVAN KENNEL
Pentukyselyt puhelimitse, kiitos ! GSM 040-5277450
Seuraava pentue suunnitelmissa loppuvuodelle 2009.
Kennel Halihauvan kasvattaa parsonrussellinterriereitä. Kennelimme on perustettu vuonna 2006 ja toimimme Espoon Laaksolahdessa. Vuonna 2003 meille tuli ensimmäinen parson, narttu Kuusiniityn Freesia "Viivi", joka on myös kennelimme kantanarttu. Perheeseemme kuuluu tällä hetkellä lisäksi 2 muutakin narttua. Halihauvan Amanda "Enni" ja Halihauvan Bella "Iida". Sijoitusnarttumme Halihauvan Beata ja Halihauvan Carmen asuvat pääkaupunkiseudulla. Olen jättänyt myös astutusoikeuden kolmeen kasvattiurokseeni. Urokset käytettävissä jalostukseen aikaisintaan keväällä 2009.
Pyrimme kasvattamaan rodunomaisia, hyväluonteisia ja terveitä parsoneita niin harrastus- kuin seurakoiraksi. Koirien tulee olla sosiaalisia perhekoiria, joista tarvittaessa löytyy tarvittava temperamentti koekäyttöön ja harrastuksiin.
Kasvatustyömme on pienimuotoista kotikasvatusta, joten pentuja on tarjolla harvoin, noin 1 pentue vuodessa. Mitään kenneltiloja meillä ei ole, joten pennut kasvavat syntymästään saakka perheen keskellä osallistuen jokapäiväiseen elämään.
Pennut luovutetaan noin kahdeksan viikon iässä madotettuina, mikrosirulla varustettuina, rokotettuina ja eläinlääkärin tarkastamina, mistä saa aina todistuksen mukaan. Halihauvan kasvatit saavat aina mukaansa ”pentukansion”, johon olen kerännyt kirjalliset ohjeet pennun alkutaipaleelle ja myöhempäänkin elämään sekä rotutietoa. Ostaja saa myös mukaansa pentupaketin (sis. mm. ruokaa, lelun, pannan, hihnan, nameja ym.)
Kaikki jalostukseen käyttämämme koirat ovat silmä- ja polvitarkastettuja sekä terveeksi todettuja.
Toivoisin pennun ostajalta, että olisi tutustunut rotuun jo etukäteen, jotta tietäisi jotain tulevan koiran rodusta ja mitä se vaatii. (www.parsonrussellinterrierit.net)
Yhteystiedot:
Kennel Halihauvan
kasvattaja Kirsi Vikman
Laaksonpohjantie 15 C
02730 ESPOO
040-5277450
kvikman@gmail.com